Transgrancanaria 125 (2018)

Viimeisen viikon valmistautuminen sujui pääasiassa lomailun merkeissä. Maanantaina pidin lepopäivän, joskin kävin aamulla kevyesti vesijuoksemassa noin 40 minuuttia Pirkkolassa. Samalla reissulla kävin ostamassa vielä Varuste.netistä toisen letkullisen lötköpullon juoksurepun etutaskuun. Tiistaina matkustettiin sitten perheen kanssa pelipaikoille ja samalla lennolla tuli myös muuta iskuryhmää. Matka meni mukavasti ja hotellille päästiin jo hyvissä ajoin neljän aikoihin.

Iskuryhmä lentokentällä

Heti lenkin jälkeen lähdettiin Juhan ja Jussin kanssa lyhyelle jaloittelulle tsekkaamaan kisareitin loppu ja Maspalomasin rannat. Sunnuntain lenkin lento oli loppunut tiistain lennon aikana, sillä juoksu tuntui aivan kamalalta pökkelöjalkojen kanssa. Puolisen tuntia kuitenkin hölkkäiltiin ja spekuloitiin kisaa.

Kohti Transgrancanariaa

Perjantaina klo 23 käynnistyy Transgrancanaria 125 mikä on ensinnäkin ensimmäinen kunnon ultrakisani sekä toisekseen ensimmäinen vuorikisani. Valmistautuminen kisaan on mennyt "vaihtelevasti". Palataanpa vielä taaksepäin.

Nuuksio Trail Ultra, kuva: Aapo Laiho

Vuosi 2017 sujui pääasiassa hyvin joskin kilpailut menivät menivät niin ja näin. Huhtikuussa Pariisin maraton meni totaalisen vihkoon, jonka jälkeen päätinkin tehdä jotakin muuta kuin harjoitella maratonille. Aloitin siis polkujuoksuharjoittelun pidempiä matkoja ajatellen tavoitteena kerätä UTMB-arvontaan tarvittavat pisteet vuoden 2018 aikana. Tällä saralla ei sen kummempia tapahtunut vuoden aikana, parhaimmat muistot jäivät kesäkuun alussa Juhan kanssa tehdystä Mt. Everest -haasteesta (viikonlopun aikana tunkattiin vuorokauden aikana reilu 9000 nousumetriä pääkaupunkiseudun eri mäissä), heinäkuun lopussa niin ikään Juhan kanssa voitetusta 8 tunnin yörogainingista sekä syyskuun Nuuksio Trail Ultrasta, joka oli ensimmäinen maratonia pidempi juoksukisani.

Roikkisten ensimmäinen ja ainoa rogatreeni ennen kisaa

Teneriffa 2018

Ilmoittauduin jo kesällä 2017 Transgrancanaria 125 -kisaan ja ostin samalla lentoliput tammikuulle viikon "harjoitusleirille" ennen kilpailua. Loppusyksy meni pienten vaivojen ja sairastelujen kanssa painiessa ja pisteenä iin päälle joulukuussa kipeytyi jalka siihen kuntoon että juoksusta tuli taukoa 3,5 viikkoa. Tässä vaiheessa matka näytti jo epätodennäköiseltä, mutta onneksi lepo auttoi sen verran, että tammikuun puolivälin kieppeillä pystyi jo kävelemään suht kivutta. Pienen pohdinnan jälkeen päätin että unohdan suunnitellun juoksuvaelluksen ja lähden pelkästään vaeltamaan (tai ainakin yrittämään sitä).

Reissu oli henkilökohtaisesti ensimmäinen laatuaan, mutta onneksi Juhalta sai jeesiä valmistautumisen ja varusteiden suhteen sekä Karitsalta reittikatselmuksen suhteen. Tavoitteena oli lähteä mahdollisimman pienellä varustuksella matkaan, joten kaikki tavarat piti saada kuljetettua Inov-8 Race Elite 24 -reppuun. Pientä haastetta toi pakkaukseen se, että sääennusteiden mukaan lämpötila reissun aikana tulisi vaihtelemaan noin -15 ja +25 asteen välillä. Lopulta rankalla priorisoinnilla temppu onnistui ja lähdin 17. tammikuuta matkaan, joka oli samalla myös ensimmäinen vierailu Kanariansaarilla.

Tein ennen matkaa reittisuunnitelman, joka myötäili hyvin pitkälti vuoden 2017 Tenerife Bluetrailin ultrareittiä. Ennen tätä piti kuitenkin päästä myös lähtöpaikalle, joten alkuun tulisi siirtymää lentokentältä merenrantaa pitkin. Varailin etukäteen majapaikat matkan varrelta ja lopuksi Puerto de la Cruzista. Jalan kunto ja kestävyys vähän huolettivat, mutta ajattelin soveltaa mahdollisten ongelmien tullessa vastaan.

Lento sujui mukavasti kirjaa lueskellen ja kevyesti tankkaillen. Pientä jännitystä matkaan toi laskeutuminen, joka epäonnistui ensimmäisellä kerralla. Koneen kapteeni teki viime hetken noston ilmaan aivan maan tuntumasta ja ilmoitti, että löpöä riittää vielä toiseen yritykseen. Jos tämä ei natsaa niin suuntana olisi varakenttä pohjoisessa, joka olisi pistänyt suunnitelmat ainakin vähän uusiksi. Onneksi toinen yritys onnistui kovassa tuulessa ja kone laskeutui maan pinnalle puolisen tuntia myöhässä.

Mont Ventoux 2017

“Mont Ventoux on Pahan jumala, jolle täytyy tehdä uhrauksia. Se ei anna koskaan anteeksi heikkoutta ja vaatii epäoikeudenmukaisen määrän suojelurahaa kärsimyksinä.” Näin kertoilee ranskalainen filosofi ja pyöräilyn ystävä Roland Barthes vapaasti suomennettuna Provencen jättiläisestä (tai Pedosta), joka on tuttu ainakin kaikille ammattilaispyöräilyn ystäville. Ja nyt myös eräälle suomalaiselle yleisjuoksijalle ja pyöräilyn ystävälle.

Rakkaalla lapsella on monta lempinimeä, joista eräs, Kalju Jättiläinen kuvaa myös hyvin paljasta 1912 metriin kohoavaa kalkkikivistä huippua. Tämä vaikuttava ja pelottava jätti sattui sijaitsemaan lomamme ensimmäisen tukikohdan lähettyvillä ja viestitteli seireenien tavoin viikon ajan olemassaolostaan. Kreikkalaisen mytologian mukaan seireenit repivät lopulta pauloihin joutuneet merimiehet kappaleiksi ja sama kohtalo pelotti myös allekirjoittanutta sen jälkeen, kun olin päättänyt käydä kokemassa vuoren helteisenä lauantaipäivänä pyörän sijasta juosten. Ehkä pääsisin vuonna 1967 Ranskan ympäriajossa kuolleen Tom Simpsonin seuraan vuoren legendaksi? Simpson lyhistyi nousun aikana vatsavaivojen, kuumuuden, alkoholin ja amfetamiinin vaikutuksesta, joista kolme ehti tulla tutuksi lomaviikon aikana.

Päätöksen jälkeen aloin valmistautua niin henkisesti kuin fyysisesti. Tiivistetymmin jännitti ja pelotti. Maanantaina Provenceen tultaessa lämmintä oli 38 astetta ja illalla iltalenkin aikaan edelleen 36. Jonkun verran siis lämpimämpää kuin viime aikoina Suomessa. Sama keli jatkui läpi viikon. Kylkiäisenä vielä oli täysin tyyntä. Kävin sinnikkäästi aamu- ja iltalenkeillä tiistaista torstaihin, mutta vähemmän yllättäen tässä ajassa ei tapahtunut minkäänlaista lämpöakklimatisaatiota. Jalat olivat täysin kuutamolla, syke tapissa, hikoilin kuin sika ja joka kerta teki mieli lopettaa noin sadan metrin jälkeen. Kiukulla sain vedettyä lenkit loppuun asti, vaikka aika hoiperteluksihan se lopulta aina meni. Perjantaina keli muuttui siten että tyyni ilma väistyi mistraalin tieltä mutta lämpö säilyi. Samalla pidin lepopäivän juoksusta ja tankkasin illalla muutakin kuin paikallisia juomia. Nukkumatti ei jostain syystä tullut vierailulle.

San Sebastian maraton 2015

Näin aluksi täytyy palata vielä hieman ajassa taaksepäin. Mietin viime vuoden joulukuun lopussa vuoden 2015 juoksutavoitteita ja pistin itselleni ylös sarjan 38:00 - 1:25:00 - 3:05:00. Nämä olivat mielestäni aika haastavat tavoitteet, sillä ennätykset olivat tuolloin 39:38 - 1:37:48 - 3:58:08. Näistä kaksi jälkimmäistä oli vuodelta 2012 ja ensimmäinen vuodelta 2013. Pari vuotta oli mennyt erilaisten vaivojen ja ongelmien kanssa tapellessa, esimerkiksi vuonna 2014 juoksin pelkästään kolme kympin kisaa ajoilla (43:37 - 42:11 - 41:47), joiden perusteella ei ihan heti olisi uskonut asetettujen tavoitteiden täyttyvän. Uskoin tai oikeastaan tiesin että pääsen kyllä kohtalaiseen kuntoon, jos vaan saisin tehtyä ehjän ja järkevän harjoittelujakson.

Tavoitteiden asetannasta meni pari viikkoa, kun jalkaan iski plantaarifaskiitti. Taas siis yksi aika inhottava vamma, jonka tiesin vaivaavan pahimmillaan aika pitkään. Ja niinhän se myös teki. Taukoa tuli vajaa pari kuukautta eikä jalan kunto oikein merkittävästi muuttunut suuntaan tai toiseen. Sairastelin vielä helmikuussa aika paljon, paino nousi ja kunto laski entisestään. Totaalilepo ei parantanut jalkaa, joten aloittelin varovasti hölkkäilyä. Myöskään tämä ei tuntunut pahentavan asiaa, joten jatkoin maltillisesti. Tein paljon muuta korvaavaa liikuntaa ja välttelin asfalttia. Maaliskuun alussa reippaan vauhti oli 5:35 ja maaliskuun lopussa 4:58.